Influenssarokotuksia ei pidä ruuhkauttaa eikä etäännyttää rokotettavista

(Yleisöosastokirjoitus HS:ssa lokakuussa 20)

Influenssarokotuksen ajanvaraus tukkeutui heti, kertoo HS (27.10.). Helsingin 630.000 asukkaalle on neljä rokotuspistettä. Turussa on yksi rokotuspiste 8km keskustasta syrjässä huonojen yhteyksien päässä ja kaukana bussipysäkiltä. Kaupungin täytyy järjestää sinne oma kuljetuspalvelu.

Rokotteen hinta on vakio ja siihen tarvittavan rokottajan tuntipalkka vakio, joten kustannuksetkin ovat käytännössä hyvin samat paikasta riippumatta. Ruotsissa järjestäjä kustantaa rokottajalle tämän kustannuksen ja kansalainen valitsee kaikkien alueen toimijoiden keskuudesta sen, mikä on hänelle helpoiten savutettavissa – mukana siis myös yksityiset toimipaikat ja työterveyshuoltoyksiköt. Mitään uusia rokotuspisteitä ei tarvitse perustaa – kaikki se on turhaa työtä ja ylimääräinen kustannuserä kaupungille järjestäjänä.

Ajanvaraus ei tukkeudu, osa rokotuksista sujuu normaalin muun oman sairaanhoitokäynnin yhteydessä. Kaupunkilainen valitsee itselleen parhaimman paikan. Nyt kun kouluterveydenhoitoa ja muuta perustoimintaa on leikattu, kun sieltä on työvoimaa siirretty koronan jäljitykseen, peruste käyttää koko palvelusektoria olisi suuri. Mutta ei se käy.

Eilen myös THL kertoi, että erikoissairaanhoidon jonot ovat räjähtäneet ja sen kustannus on kuntakentälle arvioitu yli 900 M€:ksi. Perinteisesti näitä ruuhkia puretaan omana ylityönä, jolloin aikaa menee. Sydänlääkäri oli huolissaan, että tästä seuraa suuri riski lisäkuolleisuudelle (HS 27.10). Tiedämme jo vuosien takaa, että hammashoidossa on käytössä jopa epäeettiset keinot, joilla terveyskeskukset koittavat hallinnoida ylipitkien jonojen muodostumista: hoitoon annetaan ensimmäinen aika, mutta hoito jää kesken.

Kaikki nämä esimerkit liittyvät suomalaiseen järjestelmään, jossa kunnalle on suotu monopoli päättää hoidon tarjonnasta. Kansalainen on voimaton. Seurauksena on jonot, korkeammat yksikköhinnat ja jopa kohonnut kuolemanvaara. Seurauksena on huono palvelujärjestelmä, kuten nyt näemme.

Sote-esitys vahvistaa organisaatiota, suurentaa sen kokoa eikä huomioi palvelujärjestelmässä tapahtuneita muutoksia. Se vahvistaa vuoden 1974 maailmankuvaa, jolloin edellinen iso muutos, kansanterveyslaki, tehtiin. Sote-esitys on taantumuksellinen ja epäilemättä palvelut karkaavat yhä kauemmas sen myötä. Nämä kuvatut ongelmat pysyvät. Järjestäjän ja rajoittajan koon kasvattaminen on perusteltua, mutta samalla tulee vahvistaa potilaan asemaa häntä koskevassa toiminnassa.

Terveydenhuollon palvelut eivät parane ennen kuin kansalainen on subjekti – tekijä – eikä objekti eli tekemisen kohde, jonka on vain hyväksyttävä nämä ’hyvät päätökset’. Perusterveydenhuollossa se on eurooppalainen arki, erikoissairaanhoidossa tapa. 2020-luvulla kansalaisen oikeuksia on tapana vahvistaa. Me uimme sote-esityksessä vastavirtaan.