Heikki Pälve
Lääkintöneuvos
Koko 2000 -luvun olen käytännössä ollut terveydenhuollon merkittävässä hallintotehtävässä. Ensin olin Lääkäriliiton puheenjohtaja ja sitten toiminnanjohtaja, josta eläköidyin loppuvuonna 2017.
Sitä edeltävät 20 vuotta työskentelin anestesiologina TYKSissä sekä kliinisenä opettajana Turun yliopistossa opettaen tuleville lääkäreille anestesiologiaa, teho- ja ensihoitoa. Sen lisäksi työskentelin sivutoimisesti yksityissektorilla Korva-Centerissä ja Medi-Helissä ensihoitolääkärinä.
Matkan varrella olen ollut Turun yliopiston hallituksen jäsen, kaksi kautta kaupunginvaltuutettu Turussa (2005 – 12), neljä vuotta Akavan varapuheenjohtaja ja Akavan hallituksessa 12v, Euroopan Lääkäriliiton varapresidentti ja Maailman Lääkäriliiton eettisen komitean puheenjohtaja 2013 - 17.
Nyt olen vaikuttamistoimisto Blicissä terveydenhuollon Senior Advisor ja Terveysteknologian etujärjestön eettisen valvontakunnan puheenjohtaja.
Olen naimisissa Annelin kanssa ja vietimme viime kesänä 40 -vuotishääpäivää. Meillä on kaksi poikaa ja kolme ihanaa lastenlasta. Harrastuksista ensimmäinen onkin nykyään puuhastelu ukkina lastenlasten kanssa. Liikuntaa olen monipuolisesti harrastanut ja olen Aamuvirkut -rotariklubin varapresidentti. Maailmanparantaja olen aina ollut – lähiyhteisössä, valtakunnallisesti ja myös maailman (Lääkäriliiton) tasolla. Ja vielä veri vetää.
Työkokemus
Toiminnanjohtaja, Suomen Lääkäriliitto 2005 – 2017
Anestesiologian opettaja, Turun yliopisto 1988 – 2005
Anestesiologian erikoislääkäri TYKS 1988 – 2005
Medi-Helilääkäri 1988 – 2003
Korvacenter Oy hallituksen puheenjohtaja 2001 – 2004
Yksityislääkäri - sivutoiminen 1988 – 2005
Koulutus
Lääketieteen lisensiaatti Turun yliopisto 1980
Anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri 1987
Lääketieteen ja kirurgian tohtori 1991
Ensihoidon erityispätevyys 2002
Hallinnon pätevyys 2004
Luottamustehtävät
Suomen Lääkäriliiton hallituksen puheenjohtaja 2001 – 2003
Akavan varapuheenjohtaja 2005 – 2007, 2011 – 2013
Akavan hallitus 2005 - 2017
Turun kaupunginvaltuusto 2005 - 2012
CPME (Euroopan Lääkäriliittojen liitto) varapresidentti 2012 - 2015
Maailman Lääkäriliiton hallitus (WMA council member) 2013 - 2017
Maailman Lääkäreliiton eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja 2013 - 2017